torstai 4. kesäkuuta 2009

Pentti Helläkosken taidenäyttely "Näkemyksiä ja Oivalluksia" Galleria Pikantissa Padasjoella 2.5. - 30.5.2009

Galleria Pikantissa Padasjoella on toukokuussa lahtelaisen Pentti Helläkosken taidenäyttely"Näkemyksiä ja Oivalluksia. Taidenäyttely koostuu yhteensä noin sadasta öljyvärimaalauksesta, akvarellista ja tussityöstä. Näyttely koostuu muotokuvista, eläinten kuvista ja maisemista.
Helläkoski on syntyisin Etelä-Pirkkalasta (1932). Koulunsa hän on käynyt Tyrväällä ja Vammalassa. Vuonna 1948 hän oli taidemaalari Into Linturin opissa. Hän kouluttautui valokuvaajaksi erilaisilla kursseilla Helsingissä, Tukholmassa, Norjassa ja Saksassa. Hän toimi freelance-kuvaajana viikkolehdistölle 50-luvulla. Vuonna 1959 hän osti Nilsiän valokuvaamon.
Helläkoski on toiminut valokuvaamoyrittäjänä vuodesta 1963 alkaen Lahdessa, jossa on vuosikymmenien aikana avattu neljä liikettä. Myös Mikkeliin avattiin liike muutaman muun Ringiläisen kanssa.
Hänelle on myönnetty VKL:n kultainen ansiomerkki (järjestyksessä toinen fotoalalle) valtakunnan tasolla tehdystä työstä.
Aktiivisina työn vuosina Helläkoski harrasti taidevalokuvausta pitäen yksityisnäyttelyjä Lahdessa, Unkarissa ja Puolassa. Hän osallistui myös yhteisnäyttelyihin kotimaan lisäksi eri puolilla maailmaa mm. Saksassa, Ranskassa, Argentiinassa, Jugoslaviassa, Kaakkois-Aasiassa, Singaporessa, Tsekkoslovakiassa, Moskovassa ja Tallinnassa. Jouluna 1992 Helläkoski jäi eläkkeelle.
Vihdoinkin hänellä oli aikaa. Vuosien mittaan leipätyön ohella hän oli silloin tällöin maalaillut sattumanvaraisesti. Nyt olikin sitten aikaan rajattomasti ja hän alkoi maalaamaan intensiivisemmin. Tällä vuosituhannella Helläkoski on tehnyt pyynnöstä kuvia ja harrastanut muitakin asioita.
Vuonna 1993 hän piti taidenäyttelyn Lahdessa. 1995 hän piti toisen yhteisnäyttelyn heraldikko-veljensä kanssa.
Nyt on taas siis laajemman näyttelyn aika.