maanantai 16. marraskuuta 2015

TAIDEYHDISTYKSEN YHTEISNÄYTTELY JA JOULUPUOTI

Galleria Pikantissa on avautunut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely ja joulupuoti (15.11.2015 – 8.1.2016). Näyttelyyn osallistuu 18 taiteilijaa ja taideharrastajaa eli Reinhard Boeck, Erja Heikkinen, Matti Hokka, Melissa Holm, Mervi Holm, Petri Holm, Sari Kettunen, Jukka Koskela, Ritva Koskinen, Inka Kuisma, Paula Mertsalmi, Marketta Mäntynen, Laila Paarvio, Aimo Riihinen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula ja Antero Taipale.



Suurin osa näyttelyn töistä on akryyli-, öljyväri- ja akvarellimaalauksia. Lisäksi esillä on esimerkiksi kuvakudos, valokuvia ja piirroksia.
Taulujen aiheena on luonto, maisemat, eläimet ja ihmiset. Seiniltä löytyy myös abstrakteja töitä, jotka jättävät katsojalle runsaasti tulkinnanvaraa.
Katsoja voi myös miettiä, miten taiteentekijöiden tauluissa eri värit ja värisävyt sopivat toisiinsa.



Taideyhdistyksen yhteisnäyttelyyn ensimmäistä kertaa osallistuu Erja Heikkinen valokuvallaan, jonka aiheena on Padasjoen kirkkopuiston maisema.

Erja Heikkinen, Padasjoen kirkkopuisto, valokuva
Padasjokelaistaustainen hollolalainen Sari Kettunen kertoo, että hänen alkuperäisen kuvakudoksensa tekoon kuluu kahden viikon verran täysiä työpäiviä. Kuvakudoksesta ” Kohtaaminen” on näyttelyssä pigmenttivedos paperille kehystettynä. Vedoksia on numeroituina 20 kpl.


Sari Kettunen, Kohtaaminen,
pigmenttivedos paperille
Taidenäyttelyn nuorimpiin kuuluvan Melissa Holmin akryylimaalaus on tyyliltään persoonallinen.

Melissa Holm, Vielä, akryyli

Petri Holm on valinnut näyttelyyn kaksi akryylilla maalaamaansa kirjankansikuvitusoriginaalia.

Petri Holm, Kansikuvitus kirjaan:
Poimisin heliät hiekat, Anu Kaipainen,
WSOY 1988, akryyli

Reinhard Boeck on maalannut kiinalaisella tussilla kurkien kuvia.

Reinhard Boeck, Kurjet keväällä, kiinalainen tussi

Seinälle on ripustettu myös Seija Suppulan öljyvärillä maalama uusi talvinen kuutamomaisema. Vuosikymmenien varrella hän on samasta aiheesta työstänyt monta eri versiota.

Seija Suppula, Kuutamo, öljy

Ritva Koskisen akryylimaalauksen aihe löytyi kodin pihapiiristä.

Ritva Koskinen, Patsaspoika,akryyli

Laila Paarvio on maalannut öljyvärillä sukunsa vanha valokuva inspiraationlähteenään perhepotretin mummonsa lapsuudenperheestä.

Laila Paarvio, Sata vuotta sitten
Soinin Kukonkylässä, öljy



Joulupuodista villasukkia joka lähtöön


Pikantin jouluinen käsityömyynti on taas vallannut myös salin puolen. Sieltä löytyy runsaasti esimerkiksi joulukortteja, villasukkia, myssyjä, huiveja, mattoja ja paljon muuta joululahjaksi sopivaa. Kannattaa tulla katsomaan.

La 21.11. Toimelan väki ja taideyhdistys järjestää Pikantissa ravintolapäivän. Padasjokelaiset Jukka Koskela ja Olli Suomalainen musisoivat silloin klo 13 – 14.


Taideyhdistys osallistuu myös la 28.11. yrittäjien joulunavauspäivään. Pikantti on silloin auki klo 16 asti.