torstai 14. huhtikuuta 2016

Ennakkotietoa tulevasta nättelystä

I.K. Inha Toiveiden mailla
Valokuvanäyttely Padasjoen Pikantissa 28.5. – 30.6.2016

Valokuvaaja, toimittaja I. K. Inhalla (1865 – 1930) oli vuosikymmeniä kiinteä suhde Padasjokeen. Hän asui suurimman osan aikuisuudestaan Helsingissä, jonne hän muutti syksyllä 1885 tultuaan ylioppilaaksi. Helsingistä käsin hän teki lukuisia valokuvausmatkoja eri puolille Suomea ja myös Vienan-Karjalaan. Kymmenen vuotta hän asui lähes erakkona Lohjalla (1915 – 1924), kunnes palasi elämänsä loppuvuosiksi taas Helsinkiin.
Padasjokeen Inha on tutustunut viimeistään vuonna 1887, jolloin hän on liittynyt Suomen matkailijayhdistyksen Padasjoelle perustettuun osastoon. Samana vuonna hän on muuttanut nimensä Konrad Into Nyströmistä Into Konrad Inhaksi, jolla nimellä hänet opittiin tuntemaan.
I. K. Inha (ylioppilaslakki päässä) Padasjoella, Verhon kartanon pihalla
1890-luvun alussa. Vasemmalla Ernst Mether-Borgström ja
A. Th. Böökin tyttäret, pyörällä Karl Richard Bonsdorff. Kuva A. Th. Böök
Inha harrasti purjehtimista ja hänellä oli vuosikymmenien aikana Päijänteellä ainakin kaksi purjevenettä (Lokki ja Tiira), joiden kotisatama oli Padasjoella. Pitäjässä hänellä oli ystäviä ja tuttuja, ilmeisesti heistä tärkein kontakti oli ahkerasti valokuvausta harrastanut Hämeenlinnan lyseon pitkäaikainen luonnonhistorian lehtori A. Th. Böök (1858 – 1943). Böökeillä oli vuodesta 1892 lähtien huvila (Kerttusalo) Päijänteen rannalla, viitisen kilometrin Padasjoen kirkolta Kellosalmelle päin. Kerttusalossa Böök asui loppuelämänsä jäätyään eläkkeelle vuonna 1926.
I.K. Inhan Tiira-purjevene Päijänteellä,
Padasjoen Pykälänlahdella, vuonna 1913. Kuva I. K. Inha

Suomen valokuvataiteen museossa on noin 200 I.K. Inhan ottamaa valokuvaa, jotka on kuvattu Padasjoella. Näistä suurimman osan hän valokuvasi kesällä 1913, jolloin hän asui useampia kuukausia pitäjässä. Voi olla, että vuodelle 1913 päivätyistä kuvista osa on varhemmin tai myöhemmin kuvattuja, mutta tästä ei ole varmaa tietoa.
Olen yhdessä Tuomo-Juhani Vuorenmaan kanssa valinnut näyttelyymme 40 I. K. Inhan Padasjoella ottamaa valokuvaa. Näistä huomattava osa ei ole ollut aiemmin esillä ainakaan näyttelyissä, eikä niitä ole kuvina Inhan kirjoissa. Olemme saaneet Suomen valokuvataiteen museosta käyttöömme alkuperäisistä lasinegatiiveista tehtyjä digitaalitiedostoja, joista Vuorenmaa on viimeistellyt näyttelymme kuvat. Tosin kaikista Inhan padasjokikuvista ei ole säilynyt negatiivia, joten näyttelykuvissamme on myös valokuvakopioita.
Näyttelykuvien lisäksi tuomme Pikanttiin paikannettavaksi myös sellaisia Inhan Padasjoella ottamia valokuvia, joiden kohdetta ja kuvauspaikkaa en ole pystynyt varmuudella määrittämään, eikä niistä ole löytynyt kuvauspaikkatietoja. Näyttelyvieraat voivat tehdä näille kuville omia paikannusehdotuksiaan.
Kaikki tämän näyttelyn valokuvat kertovat Padasjoen maisemista ja paikoista yli sata vuotta sitten. Erityisesti kulttuuriympäristöt ovat tänä aikana suuresti muuttuneet. Inhan kuvien yksityiskohtia kannattaa tutkia tarkasti, sillä vasta niin tajuaa sen suuren muutoksen, joka luonnossa ja kaikkialla elinympäristössämme on tapahtunut.
Veikko Neuvonen