Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttelyt 2011. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Näyttelyt 2011. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. marraskuuta 2011

LÄMMIN VÄRITYS LUO JOULUTUNNELMAA

Pikantissa Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttelyssä
(14.11.2011 – 5.1.2012) on esillä 67 teosta yhteensä 19 taiteilijalta ja taideharrastajalta. Suurin osa on töistä öljy- ja akryylimaalauksia. Joukosta löytyy myös akvarelleja ja piirroksia. Mukana on myös muutama sekatekniikalla tehty kolmiulotteinen työ.

Teoksiaan ovat tuoneet näyttelyyn: András Gönczöl, Pentti Helläkoski, Matti Hokka, Mervi Holm, Taina Karejoki, Sylvi Kinnunen, Ritva Koskinen, Paula Mertsalmi, Kauko Mielonen, Lilja Mäkinen, Marketta Mäntynen, Maarit Oksanen-Biarowsky, Laila Paarvio, Aimo Riihinen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula, Antero Taipale ja Tapani Uronen.



Seinillä on paljon vahvoin lämpimin värein toteutettuja töitä. Vastapainona on myös vaaleampia ja kevyemmällä kädellä tehtyjä tauluja. Aiheina on eläimet, ihmiset, kukat ja maisemat ym.
Ripustuksessa on otettu huomioon teosten keskinäinen väriharmonia.



Ensimmäistä kertaa Taideyhdistyksen yhteisnäyttelyyn osallistuvat tällä kertaa lahtelainen Andras Gönczöl ja kasiniemeläinen Tapani Uronen.




András on maalannut mm. kuvan Pyhäniemen kartanosta. Tapani puolestaan on keskittynyt kasviaiheisiin. Hänen siveltimestään on peräisin kookas joulunpunainen unikko.



Taideyhdistyksen jäsenten ympäri vuoden toimiva käsityöpuoti on levittäytynyt jälleen myös salin puolelle. Valikoima on monipuolinen. Sieltä löytyy esimerkiksi koruja, mattoja, nuken vuodevaatteita, kehtoja, keppihevosia, huiveja, hattuja, myssyjä ja villasukkia.
Padasjoen taideyhdistys osallistuu myös su 27.11. pidettävään yrittäjien joulunavaukseen. Silloin Pikantissa laulaa ja laulattaa yleisöä kahteen otteeseen jälleen lahtelainen Omat Pojat -kvartetti haitarinsoittajan säestämänä.


Pikanttiin kannattaa poiketa, nauttimaan taiteesta kahvin ja kotileivonnaisten äärellä. Samalla voi tehdä löytöjä pukinkonttiin.

Pikantissa jatkuvat edelleen käsitöistä kiinnostuneille neuletapaamiset, joiden ajankohdat löytyvät Padasjoen Sanomien seurapalstalta, Pikantista ja kauppojen ilmoitustauluilta.





tiistai 18. lokakuuta 2011

LASTEN TAIDE LUO TUNNELMAA PIKANTISSA

Galleria Pikantissa on Padasjoen lasten taidenäyttely 9.10. - 11.11.2011
Näyttely on koottu Kullasvuoren koulun 1. - 6. -luokkalaisten, Majavan päiväkodin lasten ja perhepäivähoitajien lapsiryhmien taiteesta.

Peräseinältä löytyy värikkäitä hedelmäasetelmia, jotka yhdistämällä on saatu näyttävä kokonaisuus.
Seinältä löytyy myös iso ryhmä kuvia purjeveneistä, sillä onhan Päijänne tärkeä osa Padasjokea.

Syksyiset sienet, juurekset ja puiden lehdet ovat myös otttaneet omat paikkansa Pikantissa.
Näyttelyn nuorimmat taiteilijat ovat tehneet esimerkiksi hiiriä leijumassa sateenvarjojen avulla ja pitkähäntäisiä kissoja.

Kannattaa tulla katsomaan lasten taidetta ja samalla nauttimaan kahvista kotileivonnaisten kera sekä tekemään löytöjä Padasjoen taideyhdistyksen jäsenten kädentaitomyymälästä.

tiistai 6. syyskuuta 2011

VÄRI TUO ILOA


Galleria Pikantissa on tällä kertaa kaksi näyttelyä yhdessä eli ”Meidän ryhmä” Padasjoelta ja Teemu Kaski Nastolasta (4.9. - 7.10.2011).

Nastolalainen taidemaalari Teemu Kaski on tuonut Pikanttiin näyttelynsä jo toista kertaa. Valtaosa maalauksista on uusia. Monet niistä hän on maalannut menneenä kesänä, joten tauluissa heijastuu sen parhaat muistot suomalaisissa maisemissa.
Hän käyttää tauluihinsa ensin akryyliväreijä, jotka kuivuvat nopeasti. Toisessa vaiheessa hän viimeistelee maalauksensa öljyväreillä.
Teemu Kaski matkustaa usein Suomen itäisellä puolella maalaten luonnon keskellä. Hänen vaimonsa on usein matkoilla mukana.
Teemu Kaski käyttää voimakkaita värejä ja saa luonnon kauneuden näkymään maalauksissaan. Hän on saanut vangittua valon ja varjon vaihtelun käyttämällä värejä taidokkaasti. Esimerkiksi järven vesi näyttää Teemun maalauksissa aivan vedeltä. Kaikki muukin näyttää tauluissa aivan aidolta ja alkuperäisen maiseman mukaan tehdyltä.

Toinen puoli Pikantin salista on padasjokelaisen ”Meidän ryhmän” eli Visapuiston päivätoimintaryhmän ja myös Riekkotien asukkaiden ilokseen, työkseen ja terapiakseen valmistamaa taidetta.
Joukossa on myös Wellamo-opiston taidepiireissä tehtyjä töitä.

Yhteen on koottu eri vuodenaikoja kuvaavia taideteoksia, jotka ovat saaneet nimekseen ”vuoden purjehdus”, joka tiivistyy kartongista rakennetuissa purjeveneissä .
Seiniltä löytyy kauniita hehkuvia väriyhdistelmiä maalauksina, piirroksina ja askarteluina laidasta laitaan. Seinällä on kruunupäiden eli prinssin ja prinsessojen kuvia. Myös lattialta löytyy kirjoitettu satu ja satukuvia.
Pöydällä on poppanan päällä savilaattoihin ikuistettuja syvällisiä ajatuksia elämänmenosta.
Eri menetelmällä tehdyissä teoksissa näkyy tekemisen ilo.
Ne ovat hyvillä mielin ja hymyssä suin tehtyjä töitä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

MAISTELLAAN TAITEELLISTA SATOA


Galleria Pikantissa on alkanut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, jonka nimi on
”Vetoja ja viivoja” (31.7. - 2.9.2001).
Taulujen aiheiksi on löytynyt niin pohjoisen happamia pihlajanmarjoja kuin myös etelän makeita viinirypäleitä.
Kaikesta huomaa, että jälleen yhdistyksen jäsenten taiteellinen sato on kypsynyt maisteltavaksi ja koettavaksi.
Seinillä on sekä perinteisiä maalauksia että myös moderneja ja kokeilevia teoksia.
Näyttelyyn ovat tuoneet töitään niin padasjokelaiset kuin myös kauempana asuvat taideyhdistyksen jäsenet, joista monet ovat kesäpadasjokelaisia.
Teoksiaan ovat tuoneet Leila Hakkarainen, Pentti Helläkoski, Matti Hokka, Mervi Holm, Raimo Ilola, Sirkka Kerttula, Sari Kettunen, Sylvi Kinnunen, Ritva Koskinen, Katri Kumpulainen, Kauko Mielonen, Eeva Mäkelä, Lilja Mäkinen, Marketta Mäntynen, Maarit Oksanen-Biarowsky, Laila Paarvio, Aimo Riihinen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Eeva Suokko, Seija Suppula, Antero Taipale ja Pirkko Virkki.

Tästä joukosta tamperelainen Eeva Mäkelä osallistuu ensi kertaa taideyhdistyksen yhteisnäyttelyyn taidokkailla sinivirheitä maisemia kuvaavilla akryylimaalauksillaan sekä liitu- ja vesivärityöllään, joka kuvaa naishahmoa.
Maalaukset, piirrokset ja muu taide on aseteltu Pikanttiin värimaailmojen mukaiseen järjestykseen, mikä tekee harmonisen vaikutelman, vaikka jokaisella tekijällä onkin oma persoonallinen kädenjälkensä.
Osa tekijöistä vetää siveltimellä isoja ja voimakkaita linjoja, kun taas toisilla kädenjälki on hyvin tarkkaaa ja yksityiskohtaista.
Padasjoen Taideyhdistys pyörittää Galleria Pikantissa ympäri vuoden vaihtuvia taidenäyttelyitä. Kaksi kertaa vuodessa eli näin elokuussa ja toisen kerran joulun alla pidetään aina yhteisnäyttely, johon yhdistyksen jäsenet tuovat omat työnsä esille.
Pikantissa on myös jäsenten kädentaitomyymälä ja kahvipiste, jossa istumalla voi nauttia samalla ympärillä olevasta taiteesta.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

KERAAMINEN VEISTOS LUMOAA HARMONIALLAAN

Galleria Pikantissa on 2. - 29.7.2011 halikkolaisen, kesäpadasjokelaisen Raija Bergmanin ”Päämäärä Kultainen Leikkaus” -taidenäyttely. Hän on tehnyt jo kymmenen vuotta keramiikkataidetta.
Näyttely koostuu 81 keraamisesta veistoksesta, joista suurin osa on naisfiguureja, joilla on pitkät hiukset, jotka ikään kuin ovat menneisyyden vanhan tiedon, herkkyyden ja aistillisuuden symboleina. Seassa on myös miesfiguureja, jotka ovat usein vanhoja, viisaita, partaisia ja valkohapsisia.
Kultainen leikkaus löytyy ihmiskehon ja myös esimerkiksi luonnossa kasvien osien mittasuhteista.

Raija Bergmanin veistosten ihmishahmojen katseet on suunnattu usein ylöspäin. Niillä voi olla silmät kiinni ja katse sisäänpäin.
Hän on muotoillut teoksensa oivaltavasti ja taidokkaasti. Hänelle veistoksen tekemisen prosessi on tärkeä joka vaiheessa.
Hän kokee, että tärkeintä on ihminen, ihmisen olo, asioiden ymmärtäminen, pelon poisto, turva ja yhteisöllisyys jne.
Raija Bergmanin mukaan taiteen tavoite on harmonia, jonka ihanne on kultainen leikkaus. Kun kultainen leikkaus löytyy, löytyy myös harmonia, joka on taiteen ydin.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

UINUNEET HAAVEET TOTEUTUIVAT


Galleria Pikantin kesäkuun (1. - 29.6.2011) taiteilijat ovat orimattilalainen Maija Hagman ja vantaalainen Anneli Kokko. Taidenäyttelyn nimi on ”Idea kämmenellä”.


Maija Hagman on syntynyt Turussa ja kasvanut Salon kaupungissa. Myöhemmässä vaiheessa hän asui kolme vuotta Ruotsissa Uppsalassa.
Maija oli töissä tunnetun ruotsalaisen tekstiilitaiteilijan Ingrid Skerfe-Nilsonin ryijyateljeessa.
Ruotsin jakson jälkeen opinnot jatkuivat Helsingin Markkinointi-instituutissa, josta hän valmistui somistajaksi.
Maija toimi 18 vuotta Helsingissä päätyönään tekstiilisomistus vähittäiskaupan palveluksessa. Sivutoimenaan hän työskenteli Suomen Messujen kansainvälisillä messuilla Euroopassa.

Vuonna 1979 hän muutti Orimattilaan naisten vaatetehdas Virke Oy:n mainonnanhoitajaksi. Hänen tehtävinään oli mainonta, markkinointi, myynninedistäminen sekä Virkeen kansainvälisten muotimessujen osastojen suunnittelu ja toteutus. Näissä tehtävissä hän matkusti Suomessa, Englannissa, Saksassa, Itävallassa, Puolassa, Venäjällä ja muissa Skandinavian maissa.

Jäätyään pois työelämästä hän toteutti elämänikäisen haaveensa eli maalaamisen kuivapastelliliiduilla.
Maija Hagman on liittynyt Orimattilan Taideyhdistykseen 10 vuotta sitten. Hän on yhdistyksen varapuheenjohtaja. Maija on osallistunut joka vuosi Orimattilan Taideyhdistyksen kesänäyttelyyn.
2010 hän piti Anneli Kokon kanssa näyttelyn Keravalla Galleria Allissa.
Galleria Pikantin näyttelyaihe on syntynyt vuodenajoista kuluneena vuotena eli kuuma kesä, lyhyt, värikylläinen syksy ja kylmä runsasluminen talvi sekä niiden kauneus.

Vantaalainen Anneli Kokko, joka on lähtöisin Helsingin Töölöstä, kertoo olevansa ”höyrähtänyt” muotoiluun ja saveen, mikä ehkä juontaa hänen lapsuudestaan.
Siinä vaiheessa, kun toiset pirpanat menivät karkinostoon, Anneli meni Arabian myymälään ja osti savea.
Ikää karttui, touhut muuttuivat ja savi jäi.

Sitten alkoi arkinen aherrus. Anneli kouluttautui Markkinointi-instituutissa somistajaksi ja suoritti mainonnan perustutkinnon. Hän on myös opettanut Markkinointi-instituutissa.
Anneli on tienannut leipänsä somistajana. Hän on työskennellyt asusteiden ja metritavaran eli tekstiilin parissa. Hän on toiminut tavaratalon somistamon esimiehenä.
Hän on työskennellyt myös mainostoimistossa toteuttaen messuja, juhlia ja erilaisia tapahtumia. Lyhyesti ilmaistuna hän on suunnitellut ja tehnyt käsin edellämainittuja kokonaisuuksia, kunnes hän oli kolarissa ja huomasi olevansa eläkkeellä.
Hän kulutti sitten pari vuotta syyllisyyttä tuntien siitä, ettei ollut työelämässä.
Onneksi hänen mielessään sitten välähti:”Nyt voin tehdä mitä haluan. Enää ei tarvitse tehdä asiakaslähtöisesti”.
Anneli kävi tunnettujen maalareiden taidekursseilla. Hän maalasi innokkaasti tauluja, kunnes meni Italiaan Osmo Visurin akvarellikurssille noin kuusi vuotta sitten.
Hän tutustui Osmon assistenttiin, monipuoliseen taiteilijaan ja keraamikkoon. Savi tuli takaisin Annelin elämään. Taulujen maalaaminen on jäänyt taka-alalle, kun taas muotoilu tuli etusijalle. Näin ollen se mikä lapsuudesta on jäänyt uinumaan, saa nyt vapaasti rehottaa.
Galleria Pikanttiin kannattaa nyt tulla katselemaan taiteilijoiden teoksia, viihtymään ja hakemaan inspiraatiota.

torstai 5. toukokuuta 2011

”Pisara lensi iholle – purjehdusmatkan prosessointia sekatekniikalla

-->
Pikantti 2 – 29.5.2011, Padasjoki

-->
Pisara lensi iholle – näyttely on syntynyt tarpeesta työstää omalla veneellä tehdyn purjehdusmatkan (2005 - 2006) kokemuksia. Vuosi purjeveneessä, aaltojen ja maininkien keikutuksessa, uusien satamien ja maiden ihmettelyssä, kolmen viikon Atlantin ylityksineen, oli vahva kokemus, jota halusin työstää visuaaliseen muotoon.

-->
Matkan toteutuminen oli pitkäaikainen haaveeni ja lopulta monet kummallisetkin tapahtumat alkoivat toteuttaa unelmaani kuin itsestään. Haluan tällä näyttelyllä rohkaista näyttelyvierastani pitämään kiinni unelmastaan. Elämä voi tarjota yllättäviä käänteitä, joiden punaisena lankana voi jälkikäteen nähdä tarkoituksenmukaisuuden. Luopumisen rimpuilut ovat välttämättömiä, jotta uutta voi syntyä.

-->
Olen käyttänyt töissäni materiaalina vanhaa ja unohdettua. Punaisen mökin remontissa poisheitetyt kattolankut olivat lopulta alkuinnoittajia työskentelyyn ryhtymisessä. Muu materiaali löytyi maailmalta ja kotoa; roskakorista, romulavalta, pöytälaatikosta, kuivuneesta väripurkista, tieltä, rannalta, matkapäiväkirjasta jne. Yhdistämällä materiaalia ja ajatuksia toisiinsa, on syntynyt uutta elämää. Yhdistelyn ja löytämisen prosessi on ollut terapeuttinen ja innostava ja on tarjonnut mahdollisuuden sisäisesti koota Suuren Matkan paloja yhteen.
Tuija Kala-Hartman (paikalla la 7.5. klo 12 ja la 28.5. klo 12, muuten sop.muk.)
(0400-633002)

perjantai 8. huhtikuuta 2011

METALLIÖTÖKÄT MARSSIVAT PIKANTTIIN

Galleria Pikantin huhtikuun näyttely (3. - 29.4.) on koottu Pappilanmäen koulun ja Padasjoen lukion opiskelijoiden kuvaamataidon, tekstiilityön ja teknisen työn oppilastöistä. Opettajina ovat Marja Rahikainen ja Vesa Koskinen.
Kahdeksasluokkalaisten kuparilangasta pyörittämät, rautalankakoipiset ja helmisilmäiset ötökät ovat jaloittelemassa vitriinin reunalla. Sen yläpuolella kaartelevat samoista materiaaleista muotoillut sudenkorennot.
Vitriinistä löytyy savesta muotoiltuina erilaisia eläimiä, esimerkiksi matelijoita ja nisäkkäitä.
Kahdeksasluokkalaiset ovat tehneet myös hienoja teräksisiä pannunalusia ja kolkuttimia oviin.

Ikkunoilla puolestaan on iso joukko valkoisia voimistelijoita, jotka on tehty kipsinauhasta ja rautalangasta. Eräs niistä vetää leukaa yhdellä kädellä.
Seitsemäsluokkalaiset ovat taiteilleet öljypastellilla värikkäitä graffiteja ja puuväreillä mangatyylisiä omakuvia.
He ovat rakentaneet myös puisia vaatetelineitä, jot seisovat ryhdikkäästi Pikantin näyttelyssä.

Juniorit ovat leikanneet kartongista kantaaottavia julisteita. Seniorit ovat suunnitelleet erilaisia tiloja ja sisustaneet ne hienosti.
Pikantissa on myös muilla menetelmillä tehtyjä oppilastöitä esillä.
Opiskelijoiden taiteessa ja kädentaitotöissä näkyy persoonallinen kädenjälki, jota kannattaa tulla katselemaan.

tiistai 22. helmikuuta 2011

HYVÄSTÄ OLOSTA SYNTYY TAIDETTA

Galleria Pikantissa on avautunut nastolalaisen taiteilijan Teemu Kasken (s. 1972) näyttely ”Maisemia Suomesta” (20.2. - 1.4.2011). Hänellä on vaimo ja kaksi tytärtä.

Kaski on maalannut suomalaisia maisemia vuodesta 1999 lähtien. Hän on omatoimisesti opiskellut taidetta. Hänen tärkeänä kannustajanaan ja rohkaisijanaan on toiminut Juhani Honkanen.
Teemu Kaskella on omat työ- ja taidenäyttelytilat kodin yhteydessä Nastolassa. Hän on kunnan palkkalistoilla tehden kaavoitus- ja mittaustöitä. Taiteen tekeminen on hänen toinen työnsä.
Teemu Kasken maalaukset kuvaavat suomalaista luontoa kauneimmillaan. Hän haluaa välittää taiteellaan katsojalle mielenrauhaa.
Hän maalauksissaan näkyy upeasti valon ja varjon vaihtelu maisemissa eri vuodenaikoina. Värit hehkuvat esimerkiksi mäntyjen kyljissä keltaisena, punaisena ja violettina valon suunnasta riippuen. Värikylläisyyden lisäksi maalauksista huomaa kuinka uskollisesti ne kuvaavat maisemia sellaisenaan. Kaikki näyttelyssä olevat työt on tehty öljy-/akryyliväreillä.
Hänellä on ollut vuosittain useita näyttelyitä omassa ateljee-galleriassaan. Hänellä on ollut vuosikymmenen mittaan monia yksityisnäyttelyitä eri gallerioissa, mm. Juhani Honkasen Honkalinnassa viime kesänä. Teemu Kaski on osallistunut sekä Suomen Taiteilijat ry:n että myös monien muiden tahojen yhteisnäyttelyihin.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

ASTU VANHOJEN LELUJEN MAAILMAAN


Galleria Pikantissa on alkanut Vanhojen lelujen näyttely (9.1. -
18.2.2011). Näyttelyn lelut ovat 60-luvulla tai sitä aikaisemmin
valmistettuja.Esillä olevista leluista vanhimmat on tehty jo 20-luvulla.
Moneen leluun liittyy rakkaita muistoja, joita on myös kirjoitettu
lapuille esineiden viereen. Lelut ovat omistajilleen aarteita. Lapset
esimerkiksi ovat kuluttaneet nallensa halimalla aivan nukkavieruiksi.

Osa leluista on kokonaan käsintehtyjä saatavilla olleista materiaaleista, kuten kankaasta, pellavasta, villalangasta ja puusta. Näytteillä on esimerkiksi 50-luvun alusta iso puinen kuorma-auto, jota on kuluttanut ainakin kaksi sukupolvea. Tehdastekoisista nukeista huomaa materiaalien koostumuksen muutoksen vuosikymmenien varrella. Jotkut nuket on tehty guttaperkaksi nimitetystä muovista, joka on ollut käytössä varhaisempina vuosikymmeninä.
Näyttelyssä on myös vanhoja, kauniisti kuvitettuja satukirjoja, jotka ovat samoilta vuosikymmeniltä kuin lelutkin.

maanantai 15. marraskuuta 2010

GALLERIA PIKANTISSA ODOTETAAN JOULUA


Galleria Pikantissa on avautunut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, joka kestää aina 5.1.2011 asti. Näytteillä on kuutisenkymmentä työtä yhteensä 14 taiteilijalta tai taiteenharrastajalta.

Taidetta ovat tuoneet Leila Hakkarainen, Pentti Helläkoski, Matti Hokka, Kikka Kainu-Lehto, Taina Karejoki, Ritva Koskinen, Lilja Mäkinen, Marketta Mäntynen, Laila Paarvio, Aimo Riihinen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula ja Antero Taipale.

Monen taiteentekijän kädenjälki on jo tuttua padasjokelaisten lisäksi myös ulkopaikkakuntalaisille. Näyttelyn rikkautena on töiden monipuolisuus.
Siellä voi keskittyä katselemaan niin maalausten tarkkoja yksityiskohtia kuin myös voimakkaita, laajoja siveltimen jälkiä. Näyttelyssä on sekä vaaleita, viileänsävyisiä maalauksia että hehkuvia, lämpimin värein toteutettuja teoksia.
Uutta väriä on tuonut näyttelyyn Padasjoen kesäasukas, vantaalainen kuvataiteilija Taina Karejoki, joka on tänä syksynä liittynyt taideyhdistykseen.
Taidenäyttelyn lisäksi Pikantissa on joulupuoti eli lahjatavarat ovat levittäytyneet myös salin puolelle. Sieltä löytyy esimerkiksi yhdistyksen jäsenten tekemiä poppanoita, villasukkia, mehiläisvahakynttilöitä ja paljon muita joululahjaksi sopivia tuotteita.
Pikantti on auki yrittäjien joulunavauspäivänä su 28.11. klo 12 – 18. Silloin lahtelainen Omat Pojat -kvartetti laulaa ja laulattaa yleisöä kahteen otteeseen viimevuotiseen tapaan.