torstai 12. huhtikuuta 2012

PADASJOEN NUORTEN OPPILASTÖIDEN NÄYTTELY PIKANTISSA


Galleria Pikantissa on avautunut jälleen Padasjoen lukiolaisten ja yläkoululaisten oppilastöiden näyttely (10.4. - 4.5.2012). Opettajina heillä teknisessä työssä Vesa Koskinen ja kuvaamataiteessa sekä tekstiilityössä Marja Rahikainen.




Seinälle on ripustettu yläkoululaisten (7 – 9 -lk) tekemiä tekstiilitöitä. 
(7 – 9 -lk). 7b-luokan oppilaat ovat piirtäneet öljypastelliliiduilla värikkäitä eläimiä paperille. Pikantin ikkunalaudalla on 8.-luokkalaisten kovalevylle kokoama kolmiulotteinen ympäristösuunnittelutyö.


Ikkunalla roikkuu juniorien kantaaottavia paperikasseja. Seniorit ovat mm. rakentaneet bussipysäkkien katoksia ja tiloja annetun teeman pohjalta.




Abit ovat puolestaan tehneet osittain kolmiulotteista käsitetaidetta.
Lukion 2. ja 3. -luokkien oppilaat voivat tehdä kuvataidediplomin. Padasjoella diplomityön jättivät lukuvuonna 2010 – 2011 yhteensä viisi lukiolaista. Diplomityön aiheet ja arvosteluperusteet ovat valtakunnallisia. Työt ovat kävijöiden nähtävillä Pikantissa.
Kaiken kaikkiaan Pikantin näyttelyssä on myös monilla muilla menetelmillä tehtyjä kuvataiteen oppilastöitä.



Teknisessä työssä 7a- ja b-luokkien oppilaat ovat tehneet puisia koru- ja säilytysrasioita ja lehtitelineitä. 8a- ja b-luokkalaiset puolestaan ovat työstäneet metallisia hiilihankoja ja ulkotulitelineitä.




Kannattaa jälleen tulla katsomaan hienoja nuorten tekemiä töitä Pikanttiin. Samalla voi tulla tutustumaan Pikantin käsityömyymälän ja kahvipisteen tuotteisiin.