keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

ASTU GRAFIIKAN JA PIIRROSTEN MAAILMAAN 7. - 30.4.2015

Galleria Pikantin uudessa taidenäyttelyssä on esillä grafiikkaa ja piirroksia kuhmoislaisen J.-P. Lehtisen yksityiskokoelmasta. Hän on tuonut näyttelyyn 53 työtä.

Gundel Lindeberg-Knupfer, Sotalapset, 1944, lyijykynäpiirros
Joitakin töitä hän on ostanut suoraan taidenäyttelyistä. Muutamat teoksista Lehtinen on saanut lahjaksi edesmenneeltä tunnetulta taiteilijalta Lauri Santulta.
Voitto Vikainen, Kaupunkinäkymä, 1974, väripuupiirros
Erään työn hän on saanut graafikko Outi Heiskaselta kiitokseksi hänen näyttelynsä pystyttämisestä Kuhmoisten kirjaston galleriaan.
Hilda Flodin, Käsivarsi, 1907, hiilipiirros
J.-P. Lehtinen kertoo ostaneensa kirpputoreilta paljon taidetta. Hän on kehystänyt taidokkaasti suurimman osa näyttelyn teoksista.
Mailamaa, Vedenkantaja,1945, akvarelli
Pikantin näyttelyssä on edustettuna taidetta viime vuosisadan jokaiselta vuosikymmeneltä. Suurin osa töistä on suomalaisten taiteilijoiden tekemiä. Esillä on myös monien ulkomaalaisten, kuten venäläisten, virolaisten, ranskalaisten ja japanilaisten töitä.
Oki Räisänen, Äijäenergiaa, 1929, värietsaus
Näyttely sisältää runsaasti erilaisia grafiikan alan tekotapoja, kuten esimerkiksi etsaus, akvatinta, puukaiverrus, litografia ja väripuupiirros.
Pawel Trybalski, Sademetsän elämää, 1991, guassi
Näyttelyn vanhin työ on vuonna 1782 valmistunut kuparipiirros, joka on tehty Frederick suuren palveluksessa olleesta ratsuväen kenraalista Hans Joachim von Zietenistä. Alkuperäinen öljyvärimaalaus on Frederickin hovimaalarina olleen Anna Dorothea Therbuschenin (1721-1782). Varsinainen kaiverrustyö on Daniel Bergerin (1744-1825).
Syksyn mies. Jindřich Pileček, 1991, grafiikan vedos
Galleria Pikantin näyttelyn töissä tulevat esiin ihmiselämän ilot ja surut. Aiheiksi ovat löytyneet esimerkiksi ihmiset, eläimet, asetelmat ja maisemat.
Aleksandra Ionova, Kukka, 1948, lyijykynäpiirros
Seinillä voit havaita niin arkirealismia kuin surrealismiakin.