sunnuntai 10. toukokuuta 2015

KANSALLISPUKUJA JA MUITA PERINTEISIÄ KÄSITÖITÄ

Galleria Pikantissa on esillä 6.-29.5.2015 kahden padasjokelaisen kädentaitajan eli Leena Kemppisen ja Seija Suppulan kansallispukuja ja muita käsitöitä.


Leena Kemppinen on tuonut näyttelyyn Muinais-Karjalan puvun, jonka kankaat on kudottu ryhmässä.
Hän kertoo, että puvun malli on saatu Kaukolan Kekomäen hautalöytöjen perusteella. Sen malli on 1200-luvulta. Puvun teko vaatii valtavasti työtunteja. Pikantissa on näyttelyn ajan esillä muinaispuvuista kertova ”Sinihameet ja kultanauhat” -kirja.
Leena Kemppinen, Muinais-Karjalan puku
Leena Kemppinen on käynyt neuvomassa Muinais-Karjalan puvun tekoa ympäri Suomea. Hän on pitänyt siitä työnäytöksen esimerkiksi Suomen Kansallispukukeskuksessa.
Hän on tuonut Pikantin näyttelyyn myös tekemänsä Käkisalmen puvun. Hän on tehnyt itse yhteensä 20 kansallispukua.
Leena Kemppinen, Käkisalmen puku
Hän lupautui tämän näyttelyn aikana olla yhtenä päivänä neuvomassa puvun tekoa Pikantissa.
Leena Kemppinen on tuonut näyttelyyn myös muita käsitöitään, kuten villaisen puvunviitan, poppanoita, valaisimia, pellavaliinoja ja kuultokudoksia.

Leena Kemppinen, Pellavaliina, tumma virkattu, suutarinlanka
Leena Kemppinen, Pellavaliiinoja, nyplätty kuvio

Pikantissa on esillä myös Joutsenon puku, jonka on tehnyt Seija Suppula alusta asti itse vuonna 1972. Siihen kuuluu kangaspuilla kudottu tummanruskea hame, käsinkudottu esiliina ja punainen vyö.
Seija Suppula, Joutsenon puku
Seija on tuonut myös kaksi täkänää, joiden nimet ovat ”Polkka” ja ”Tanhu”, jonka hän on tehnyt jo viisikymmenluvun lopulla ennen naimisiinmenoaan.
Seija Suppula, Polkka, täkänä
Seija Suppula, Tanhu, täkänä
Hän on tehnyt myös tuohikontin, jonka tuohet hän on itse repinyt koivun rungosta.



Padasjoen Taideyhdistys ry yhdessä Toimela ry:n kanssa osallistuu lauantaina 16.5. kansainväliseen ravintolapäivään. Silloin Galleria Pikantissa myydään Toimelan väen kokkaamia annoksia.