sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

MILJÖÖSTÄ TOISEEN 2.-29.7.2016



Galleria Pikantin heinäkuun taiteilija on paljasjalkainen padasjokelainen Antero Taipale. Hän on eläkeläinen. Ammatiltaan hän on ollut teleasentaja.
Hän on saanut vaikutteita taiteeseensa luonnosta ja rakennetusta miljööstä. Hän käyttää kuvissaaan sekatekniikkaa, joka sisältää tussia sekä puu-,akryyli- ja öljyväriä.


Antero Taipale tekee kuvia aivan omintakeisella tyylillään. Hän on yhdistänyt piirroksiinsa erilaisia muotoja esimerkiksi kasveista, laitteista ja rakennuskomplekseista. Hän ei jäljittele todellisia muotoja sellaisenaan, vaan pelkistää niitä omalla tavallaan abstraktisti. Hän käyttää myös värejä taidokkaasti.


Taipale on osallistunut vuodesta 2005 kansalaisopiston (nykyään Wellamo-opiston) kuvataidekurssille. Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenenä hän on osallistunut säännöllisesti yhteisnäyttelyihin kaksi kertaa vuodessa jo noin vuosikymmenen ajan. Vuonna 2013 syyskuussa hän piti Maa rautaa, taivas purppuraa -yhteisnäyttelyn toisen yhdistyksen jäsenen kanssa.