tiistai 6. syyskuuta 2016

RAKASTUNUT HÄRKÄ -TAIDENÄYTTELY PADASJOELLA 4.9.-2.10.2016

Padasjoen Galleria Pikantin syyskuun taiteilija on lahtelainen Eeva Suokko. Hän on tuonut näyttelyyn 45 teosta, joista suurin osa seinillä ja ikkunapenkillä paikkansa löytäneitä öljyvärimaalauksia. Seinän lähelle ripustetussa kanaverkossa on pastelliliitutöitä ja myös kaksi akvarellia. Taiteilija käyttää maalauksissaan rohkeasti värejä. Kädenjälki on sekä abstraktia että figuratiivista. Aiheet puolestaan löytyvät unista, maisemista, ihmisistä ja avaruudesta ja vaikuttavista hetkistä elämässä.

Ilo, öljy
Eeva Suokko kertoo elämästään ja taiteestaan seuraavasti:
Synnyin Viipurissa, siihen aikaan Suomen kansainvälisimmässä kaupungissa kesäpäivän seisauksen aikoihin Härän vuonna. Onnellisen lapsuuteni ja nuoruuteni eli Lahdessa. Koko kouluajan matikka oli mukavaa Lukiossa rinnalle nousi kuvis! Hetken harkitsin: Yliopisto vai Ateneum?

Sydän paikallaan, öljy
Seitsemän vuotta sitten muutin takaisin Lahteen, mistä parikymppisenä lähdin opiskelemaan ihan muuta kuin taiteita! Mielenkiintoiselle tieteen tielle jäin.

I promise you a rosegarden, öljy, "Näin sävel soi askelten...", öljy
Suurimman osan elämästäni olen elänyt Kouvolassa – mielenkiintoisia ja inspiroivia vuosia nuorten parissa matematiikan ja fysiikan maailmoissa. Opetukseen toi vahvan lisämausteen työskentey lukion laajan fysiikan oppikirjoja kirjoittavassa työryhmässä.

"Voi kun pääsis joskus Sevillaan!!", öljy
Kun pääsin eläkkeelle, palasin taiteeseen. Aloin opiskella kouvolalaisten nuorten taiteilijoiden kursseilla toista ”ammattiani”, joka oli ollut lähes täysin paketissa odottamassa aikaansa. Nyt on helppo todeta, että tämä oli oikea järjestys ja minulle ainoa mahdollisuus kahteen täysin erilaiseen elämään.

Yksi valkosipuli, akvarelli
Kun pääsin jäseneksi Kouvolan Taideseuraan, tuntui kuin olisin läpäissyt ison tentin. Kun yhdeksän vuotta myöhemmin anoin jäsenyyttä Suomen Taiteilijat ry:ssä ja sain hyväksymiskirjeen, elin samoissa tunnelmissa! Padasjoen Taideyhdisykseen olen kuulunut vuodesta 2005.


Nykyisin opiskelen Lahdessa ja elämääni kuuluvat olennaisena osana näyttelyt, joista jokainen on haaste, mutta:
Haasteet tekevät elämästä mielenkiintoisen ja niistä selviäminen tekee elämästä merkityksellisien”. - Joshua J. Marine


En ole ammattilainen, en myöskään harrastelija. Minulle on totta F. Franckin ajatus: ”Taide ei ole ammatti eikä harrastu. Se on olemisen muoto”.
Opiskelu, maalaaminen, piirtäminen ja näyttelyt jatkuvat eli the show must go on!”

Pitkä versio on osoitteessa www.eevasuokko.com