tiistai 15. marraskuuta 2016

PADASJOEN TAIDEYHDISTYKSEN YHTEISNÄYTTELY JA JOULUPUOTI 14.11.2016 – 5.1.2017

Galleria Pikantissa on alkanut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, johon osallistuu yksitoista jäsentä eli Kati Jalli, Matti Hokka, Jukka Koskela, Marketta Mäntynen, Laila Paarvio, Teemu Paarvio, Tiina Salldèn, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula ja Antero Taipale.

 Taulujen aiheena ovat maisemat, kasvit, eläimet ja ihmiset.
Matti Hokka on maalannut lumisen pakkasmaiseman, jossa luonto on vaipunut talvihorrokseen. 
Matti Hokka, Talvinen puro, öljy
Viime keväänä kuva-artesaaniksi valmistuneen Teemu Paarvion siveltimestä on lähtöisin puolestaan lämpimän vuodenajan maisema.
Teemu Paarvio, Viidakko, akryyli

Anja Santalahti on maalannut tarkalla siveltimellä lintuja pieniin tauluihinsa. 
Anja Santalahti, Talitiaiset, öljy
Löytyypä yhdestä taulusta myös kirkassilmäinen kissa.
Anja Santalahti, Katti, öljy
Marketta Mäntynen on piirtänyt liidulla erilaisia haukkoja kaartelemassa taivaalla.
Marketta Mäntynen, Ruskosuohaukka ja heinät, liitu
Antero Taipaleen kynästä on lähtöisin omaperäiset kuvat, joissa yhdistyvät niin kasvien kuin laitteiden tai rakennetun miljöön muodot.
Antero Taipale, Yrttipuu, öljy ja tussi
Eeva Salmensuun tämänkertainen maalaus lähestyy naivistista tyyliä kaikessa runsaudessaan.
Eeva Salmensuu, Aurinkoinen elämänpuu, öljy
Jukka Olavi Koskela on tuonut Pikanttin veistämänsä ja öljyvärillä maalaamansa puutaulun.
Jukka Olavi Koskela, Liikuttava, koivu, puutaulu, öljy
Pikantti toimii jälleen joulupuotina eli taideyhdistyksen jäsenten valmistamia pukinkonttiin sopivia käsitöitä löytyy myös salin puolelta. Esillä on villasukkia, lapasia, myssyjä, huiveja, tyynyjä, mattoja ja paljon muuta.