keskiviikko 2. elokuuta 2017

ELOKUINEN YHTEISNÄYTTELY

Galleria Pikantissa on alkanut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely (30.7.-1.9.2017). Töitään ovat tuoneet yhteensä 18 taitelijaa tai taideharrastajaa eli Peter Damlin, Matti Hokka, Kati Jalli, Melissa Holm, Mervi Holm, Petri Holm, Kikka Kainu-Lehto, Sirkka Kerttula, Tellervo Kirjonen, Jukka Olavi Koskela, Marketta Mäntynen, Laila Paarvio, Teemu Paarvio, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Seija Suppula, Sirpa Särkiö, Antero Taipale.

Anja Santalahti, Talovanhus, öljy
Näyttely koostuu 46 työstä. Jokaisen taiteentekijän kädenjälki on erilainen, mikä on yhteisnäyttelyn rikkaus. Väriharmonia löytyy näyttelyssä, vaikka taulut olisivat keskenään eri tyylisiä.
Kati Jalli, Hempeä tuuli, akryylitussi
Tekotapoina ovat esimerkiksi guassi-, akryyli-, tempera-, akvarelli-, pastelli- ja öljyvärimaalaus sekä tussipiirustus, valokuvaus ja sekatekniikka. Seinällä on myös värikäs ryijy.
Taulujen aiheina ovat kasvit, eläimet ja maisemat. Esillä on myös aiheeltaan abstrakteja tauluja.
Peter Damlin, Jouluruusu 1., munatempera
Taideyhdistyksen uusi jäsen, Espoosta Padasjoelle vaimonsa kanssa muuttanut Peter Damlin on tuonut Pikanttiin kolme maalaustaan.

Eeva Salmensuu, Peilikuvat, öljy  


Yhteisnäyttelystä löytyy jokaiselle jotain mieluista katseltavaa. Toisten tekemistä maalauksista voit itsekin inspiroituaa taiteilemaan.

Melissa Holm, Katve, guassi