tiistai 20. maaliskuuta 2018

PADASJOEN NUORTEN OPPILASTÖIDEN NÄYTTELY 19.3.-12.4.2018


Galleria Pikantissa on alkanut padasjokelaisten yläkoululaisten ja lukiolaisten oppilastöiden näyttely, joka koostuu esimerkiksi eri tekotavoilla tehdyistä piirroksista, maalauksista, kolmiulotteisista rakennelmista ja tekstiilitöistä. Marja Rahikainen toimii kuvaamataidon, käsityön ja viestinnän opettajana. Vesa Koskinen puolestaan opettaa käsityötä ja kuvaamataitoa.


Seitsemäsluokkalaiset ovat maalanneet märkätekniikalla mielikuvituksellisia silmiä. He ovat myös tehneet öljypastelleilla taidokkaita eläinten kuvia.

Kahdeksasluokkalaisten aiheena on ollut miljöörakentaminen valittuun kohteeseen. He ovat askarrelleet myös siltoja ja portteja sekä metallisia liikekylttejä.

Yhdeksäsluokkalaiset ovat tehneet ikiomia vapaavalintaisia aiheita. 


Lukion juniorit ovat valmistaneet rojukollaaseja kuva tarinaan -periaatteella sekä tehneet paperille muraaleja eli seinämaalauksia vieraista kulttuureista.
 Seniorit ovat askarrelleet pop up -kioskeja eri aiheista.
Abit ovat koonneet erilaisista pikkutavaroista assemblaaseja eri teemoihin. Heidän käsialaansa ovat myös esimerkiksi muotoilupastatyöt Pikantin tiskin takana.

Nuorten näyttelyssä on paljon mielenkiintoista nähtävää.