tiistai 11. syyskuuta 2018

SAHANPURUT OSANA ENIGMAA 10.9.-12.10.2018


Galleria Pikantissa on alkanut aikaisemmin Espoossa asuneen, nykyisen padasjokelaisen Peter Damlinin retrospektiivinen ”Enigma”-taidenäyttely, joka koostuu 17 teoksesta. Aiheina ovat kasvit, ihmiset, maisemat ja avaruuden arvoitukset.

Enigma. 1999, sekatekniikka
Peter ja Maria-vaimo

Kaksintaistelu, 2008, akryyli (Peterin nyt jo aikuiset pojat.)


Peter Damlin suoritti Uusikaarlepyyn taidekoulussa kuvataiteilijan ammattitutkinnon AMK vuonna 1998 pääaineinaan maalaus ja kuvanveisto. Hän on pitänyt uransa varrella useita taidenäyttelyitä, ja on työskennellyt taideprojektien parissa, mm. Suomen korkein seinämaalaus Uusikaarlepyyn vesitornissa.
Peter Damlin suoritti tutkinnon aikuiskasvatustieteestä vuonna 2000 Åbo Akademissa. Sen jälkeen hän on työskennellyt pääasiassa taideopettajana eri kouluissa. Hän toimii Padasjoella Wellamo-opiston kuvataideopettajana.

Kuu (kolmiosainen), 1995, sekatekniikka

Puutarha, 2011, kollaasi



- Minusta on mukavaa jälleen tuoda töitäni esille, sillä aikaa omille näyttelyille opetuksen ja puutarhatöiden välillä on ollut vain vähän, mainitsee Peter Damlin.
- Teen taidetta eniten kokeellisilla sekatekniikoilla suurille pinnoille, mutta maalaan myös muotokuvia, hän jatkaa.
Sekatekniikkatöissään hän saattaa käyttää maalien lisäksi esimerkiksi sahanpuruja, mikä tuo töiden pintaan rakeisuutta. Upeana esimerkkinä tästä on näyttelylle nimensä antanut ”Enigma”-maalaus.
Pikantin pöydällä on katseltavana taiteilijan leikekirja ja muuta materiaalia uralta.

Peterin planeetta nro 8, 2004, sekatekniikka

Krypto, 2018, sekatekniikka
Osa lopputyöstä "Peters Planet" Uusikaarlepyyn Ammattikorkeakoulu 1998, styrox, muovi