tiistai 12. marraskuuta 2019

PADASJOEN TAIDEYHDISTYKSEN JÄSENTEN YHTEISNÄYTTELY 11.11.2019 – 3.1.2020


Galleria Pikantissa on alkanut Padasjoen Taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, johon ovat tuoneet töitään 16 taiteilijaa tai taideharrastajaa eli Reinhard Boeck, Maria Damlin, Matti Hokka, Petri Holm, Viikka Holm, Kati Jalli, Jouko Latva, Paula Mertsalmi, Marketta Mäntynen, Jaakko Paarvio, Laila Paarvio, Elsa Pääkkönen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Raila Suomalainen ja Antero Taipale. Aiheina ovat luonto, eläimet, ihmiset ja maisemat. Tekotapoina ovat esimerkiksi öljy-, akryyli- ja akvarellimaalaus. Esillä on myös puuveistoksia, valokuvia ja sekatekniikkaa. Töitä on yhteensä 47.

Ikkunassa: Eeva Salmensuu, Salainen puutarha, öljy



Ensimmäistä kertaa Pikantin yhteisnäyttelyyn akryylimaalauksiaan on tuonut Jaakko Paarvio, jonka tauluissa on tummia, murrettuja ja kirkkaita sävyjä.

Jaakko Paarvio, Jäätelöä, minttumaitoa, salmiakkikastiketta, akryyli


Ikkunapenkin yllä on Maria Damlinin muovilevylle tekemä värikäs lasimaalaus, joka on saanut nimensä James Herriotin yhden kirjan mukaan.
Maria Damlin, Det blåser i vår Herres hage, lasimaalaus muovilevylle

Seinällä on Kati Jallin harmaa akryylimaalaus, johon hän on käyttänyt myös hiekkaa, mikä tekee kuvaan mielenkiintoisen rakeisen vaikutelman.

Kati Jalli, Ranta-aitat, hiekka, akryyli


Elsa Pääkkönen on maalannut öljyvärityön poroista.
Elsa Pääkkönen, Lapin katseenvangitsijat, öljy

Esillä on myös Jouko Latvan Padasjoella Päijänteen kansallispuiston Kelveneen Isolla hiekalla ottama valokuva, jossa auringon säteet osuvat veden läpi pehmeään rantahiekkaan.

Jouko Latva, Auringon leikkiä rantamatalassa, Kelvene Iso hiekka, valokuva

Antero Taipale on tuonut omintakeisella tyylillä toteuttamiaan piirroksia jälleen Pikanttiin. Tavallisesti hän piirtää kasveja, lintuja tai rakennettuja miljöitä tauluihinsa.
Antero Taipale, Vuoden päättyessä, sekatekniikka

Galleria Pikantti on jälleen myös joulupuoti, sillä lahjaksi sopivia tavaroita on runsaasti myös salin puolella. Pöydiltä, hyllyiltä ja ikkunapenkeiltä löytyy runsaasti esimerkiksi villasukkia, lapasia, myssyjä, kaulahuiveja, mattoja, poppanoita ja mehiläisvahakynttilöitä.



Pöytien ääreen voi istahtaa kahville ja kotileivonnaiselle.