tiistai 9. kesäkuuta 2020

NAISTEN TAITEEN JA KÄSITÖIDEN NÄYTTELY 8.-26.6.2020

Koronasulun jälkeen Galleria Pikantti on jälleen avannut ovensa. Pyrimme pitämään turvallisia etäisyyksiä toinen toisiimme. Pesemme käsiä, ja tarvittaessa käytämme käsidesiä.

Pikantissa on esillä (8.-26.6.2020) Naisten taiteen ja käsitöiden näyttely, johon osallistuu 12 Padasjoen Taideyhdistyksen jäsentä eli Kirsi Collan, Liisa Holm, Mervi Holm, Viikka Holm, Kati Jalli, Sari Kettunen, Paula Mertsalmi, Eeva Kaarina Mäkelä, Laila Paarvio, Elsa Pääkkönen, Eeva Salmensuu ja Sirpa Särkiö.

Pikantin edessä seisovat Elsa Pääkkönen, Eeva Kaarina Mäkelä ja Kirsi Collan.

Kati Jalli, Sari Kettunen, Laila Paarvio ja Mervi Holm

Seiniltä löytyy runsaasti öljy- ja akryylimaalauksia. Näyttelyssä on esillä myös esimerkiksi yksittäisiä akvarelli- muste-, pastelli-, posliinimaalauksia.
Katseltavana on myös useita sekatekniikalla toteutettuja töitä. Pikantissa on myös tekstiilitaidetta ja käsitöitä. Näyttelyssä on yhteensä 49 työtä.

Taideteosten aiheina ovat kasvit, maisemat, eläimet ja ihmiset. Esillä on myös muutamia abstrakteja töitä.

Ensimmäistä kertaa näyttelyyn osallistuu Padasjoen Taideyhdistyksen uusi jäsen, ylöjärveläinen Kirsi Collan, joka on Mervi Holmin sisko. Hän on aloittanut maalaamisen kolme vuotta sitten. Hän on saanut taideopetusta taiteilija Emmi Mustoselta. Kirsi Collanin öljyväritöiden aiheena ovat lähinnä ihmiset. Taulut ovat syntyneet kurssien aikana läpikuultavista kerroksista, mikä näkyy hyvin lopputuloksista. Hän on käynyt myös Vanhat Mestarit -kurssin.

Kirsi Collan, Iltasuukko Ebonylle, öljy

Mervi Holm on tuonut näyttelyyn akryyli- ja sekatekniikkatöitä. Lisäksi hänen käsialaansa on koristepöytä, jonka kanteen hän on maalannut auringonkukkia.

Mervi Holm, Aitan portailla, akryyli
Monarkki, sekatekniikka
Golden Eagle, akryyli

Viikka Holm maalaa äitinsä tapaan akryylilla, mutta myös akvarellilla ja musteella ja aivan omalla tyylillään. Hänen uusimman hirviaiheisen työnsä alla on hiukan tekstiä kansalliseepoksestamme.

Viikka Holm, Nevan tuulisen selällä, akvarelli ja muste
Hirven syntyloitsu

Espoolaisen, padasjokelaissyntyisen, kesäpadasjokelaisen Liisa Holmin kirkkaanvärisistä akryylimaalauksista osa näyttää abstrakteilta.

Liisa Holm, City streets, akryyli
Puzzle I, III,II, akryyli
Paula Mertsalmi, Kissankellot, akryyli
Päivänkakkarat, akryyli
Sienet, akryyli

Paula Mertsalmi on maalannut akryylilla kedon kukkia ja runsaan kattauksen sieniä.

Tamperelaisen, padasjokelaissyntyisen Eeva Kaarina Mäkelän käsistä on lähtöisin akryyli- ja sekatekniikkatöitä, esimerkiksi simppu yllättävästä näkökulmasta katseltuna.

Eeva Kaarina Mäkelä, Onnellinen simppu kuvattuna sukellusveneen ikkunasta, akryyli

Lahtelainen, kesäpadasjokelainen Kati Jalli on tuonut näyttelyyn akryyli-, pastelli- ja sekatekniikkatöitä, joista aamiaispöytää kuvaava taulu jää erityisesti mieleen.

Kati Jalli, Aamiainen, sekatekniikka

Eeva Salmensuun kookkaan öljyvärimaalauksen aiheena on suven suloisuus.

Eeva Salmensuu, Suven suloisuus, öljy

Laila Paarvio on maalannut öljyvärimaalauksen vanhasta valokuvasta, jossa on isoisä nuorena siskonsa ja veljiensä kanssa 1920-luvulla.

Laila Paarvio, Isoisä siskonsa ja veljiensä kanssa 1920-luvulla, öljy


Tekstiilitaide ja käsityö

Hollolalainen Sari Kettunen on tuonut Pikanttiin tekstiilitaidettaan. Hän on kutonut kuvan nimeltään Invaasio, joka on saanut inspiraationsa lupiinien voittokulusta kesäisillä niityillä ja joutomailla. Invaasio on kudottu loimeen, joka on värjätty lupiininlehdillä ja -kukilla. Sari Kettusen Juonettaren hetki -teosten materiaalina on luonnonväreillä värjätty suomenlampaan villa.

Sari Kettunen, Juonettaren hetki, valmistumisvuosi 2020 I, II, III, täkänä
Invaasio, valmistumisvuosi 2019, kudottu kuva
Elsa Pääkkönen, Lapin lakka, kelopuulle maalattu peitevärillä ja lakattu
Saunatonttu, neulahuovutus
Kastemekko, johon kirjailtu ristipistotyönä syntymäajat sekä nimet.
Pitsi tehty nypläämällä.1978

Seinälle on ripustettu Elsa Pääkkösen ompelema kastemekko, johon hän on kirjaillut ristipistotyönä syntymäajat ja nimet. Mekon pitsin hän on tehnyt nypläämällä. Näyttelystä löytyy myös esimerkiksi hänen kangasvärimaalauksensa ja neulahuovuttamansa saunatonttu.

Sirpa Särkiö on tuonut suunnittelemansa ja valmistamansa ryijyn näyttelyyn.

Sirpa Särkiö, Jumalien talo II, ryijy, ompelutekniikka smyrna-solmuin