Galleria Pikantin seinät ja pöydät ovat täyttyneet padasjokelaisten yläkoululaisten ja lukiolaisten kuvaamataidon töistä, joita nuoret ovat tehneet opettaja Vesa Koskisen johdolla.
Esillä on piirroksia, maalauksia sekä kolmiulotteisia töitä massasta ja muista materiaaleista.
Pikantin tiskin takana on värikkäitä pointillistisia akryylimaalauksia 7. luokan oppilailta.
Toisella seinällä puolestaaan on heidän talvimaisemiaan. He ovat piirtäneet myös doodlauksia kämmenen muotoisiin kuvioihin.
8. luokan oppilaat ovat leikanneet kartongista negatiivi-positiivitöitään.
He ovat maalanneet myös omia vaikuttavia tulkintojaan Munchin Huuto-taulusta sekä manga-tyylisiä lähikuvia silmistä. 8. luokan oppilaat ovat tehneet myös spray-maalauksia taivaankappaleista.
Pöydällä on heidän tekemiään eläinhahmoja paperimassasta.
Juniorit ovat tehneet esimerkiksi kantaaottavia julisteita. Esimerkiksi yhdessä julisteessa kanalla on kuumemittari nokassa.
Juniorit ovat myös piirtäneet mustalle kartongille valkoisella puuvärillä kasvoja.
Pöydillä on erilaisia patsaita ja rakennelmia. Seniorit ovat tehneet pahvista ja muista materiaaleista pop up -myymälöitä, ravintoloita ja kahviloita. He ovat tehneet myös julkisia veistoksia massasta.
Galleria Pikantti on suljettu pääsiäisenä 29.3., 31.3. ja 1.4.