Galleria Pikantissa on alkanut savitöiden näyttely, joka koostuu ammattilaisten ja harrastajien taidonnäytteistä.
Esillä on lukuisa joukko erilaisilla muotoilutekniikoilla valmistettuja töitä. Laattojen ja astioiden lisäksi erilaisia uniikkeja saviveistoksia, joista osa on seinälle ripustettuja reliefejä.
Näyttelyssä on runsaasti savitaidetta rymättyläläiseltä Minna Komulaiselta (FM ja keramiikka-alan artesaani), jonka kotipaikka on lapsuudessa ja nuoruudessa ollut Padasjoki.

Minna Komulainen, MatchaMorris -kulho, dreijattu posliinisavi, lasitteita, 2026
Paikkansa Pikantissa ovat löytäneet esimerkiksi turkulaisen keraamikon Tilla Hietasen astiat. Keramiikassa häntä kiehtoo erityisesti dreijaus ja myös eläinaiheet ovat lähellä hänen sydäntään. Häntä inspiroi erilaiset savet ja niiden sekoitukset.
![]() |
| Tilla Hietanen, puu-uunissa poltetut teekannu ja kupit |
Hyllyiltä löytyy myös esimerkiksi useita töitä lammilaiselta posliinimaalaustaiteilija Tuula Parviaiselta.
![]() |
| Tuula Parviainen, Vihreä pikku vaasi, posliinimaalaus |
Esillä on myös muun muassa nurmijärveläisen Paula Vainion humoristisia saviveistoksia.
![]() |
| Paula Vainio, Lyhty |
Minna Komulainen (FM, keramiikka-alan artesaani)
s. 1968 Pihtipudas
t:mi Terraviiva
www.terraviiva.fi
IG: terraviiva
facebook: terraviiva
s-posti: minna.komulainen@terraviiva.fi
p. 050-34 20 890
![]() |
| Minna Komulainen, korkeanpolton kivitavara, rakupoltto, 2002 |
Olen Pihtiputaalla syntynyt, Padasjoella lapsuuteni viettänyt ja kouluni käynyt, nykyisin Rymättylässä Turun saaristossa asuva ja työskentelevä keraamikko. Olen toiminut täysipäiväisenä keraamikkona ensi vuonna 20 vuoden ajan toiminimelläni Terraviiva.

Minna Komulainen, Teemalja-taulut, korkeapolttoinen kivitavarasavi, lasitteita, 2024
Terraviivan päätuote on kaikki nämä vuodet ollut laatta.
Turun suosina (2007-2020 asti) Terraviiva antoi laatalle uuden elämän lasinalusina, pannunalusina ja tauluina. Etenkin turkulaiskodeissa ei ole harvinaista törmätä laattoihin keittiöissä ja kylpyhuoneissa. Kokonaisiakin keittiön ja kylpyhuoneen laatoituksia on tehty useita ja löytyypä niitä myös ravintolan baaritiskistä Turussa. Vuosien mittaan olen tehnyt myös astioita lukuisiin kahviloihin ja ravintoloihin. Taidenäyttelyihin olen ehtinyt osallistua hyvin harvoin, ja on hienoa tuoda näitä alkuvuosien töitä juuri kotikylääni Padasjoelle.
Terraviivan jälleenmyynti on keskittynyt Turun keskustassa sijaitsevaan Ecolocal Marketiin ja Ruissalossa kesäisin toimivaan Butik Blinkkaan. Lisäksi jälleenmyyntiä on ollut jo yli 10 vuoden ajan Japanin Sendaissa (www.terraviiva.jp). Myös verkkomyynti tapahtuu nykyisin Ecolocal Marketin kautta. www.ecolocalmarket.fi
Laattojen valmistusprosessista
Terraviivan laatat valmistetaan täysin käsityönä yksitellen aloittaen 10 kilon savipaketin leikkaamisesta pienempiin osiin.
Sadan kappaleen tekemiseen menee 20 kiloa savea ja n. 2 kokonaista työpäivää kaikkine työvaiheineen.
Varsinaisen laatan teko tapahtuu kaulimalla. Kaulitun saven pintaan painetaan pitsiliinoja tai tekstejä kirjapainon vanhoilla kirjasimilla. Kukat ja ihmiset piirretään piikillä suoraan kosteaan tai ”nahkakuivaan” saveen. Raakapolton jälkeen pintaan laitetaan lasitetta, joka pyyhitään pois. Lasitetta jää laatan pintaan piirrettyihin kuvioihin. Lämpötila nousee raakapoltossa 950 asteeseen ja lasituspoltossa 1230 asteeseen.
Koko polttotapahtuma kestää n. 36 tuntia jäähtymisineen.







