maanantai 1. huhtikuuta 2013

WELLAMO-OPISTON KEVÄTNÄYTTELY 2. - 6.4.2013 PIKANTISSA



Galleria Pikantissa on avautunut Wellamo-opiston kevätnäyttely 2013. Siihen ovat tuoneet töitään opiston eri kurssien opiskelijat.


Siellä on esillä esimerkiksi taidokkaita kudonnaisia, nyplättyä pitsiä, huovutuksia ja entisöityjä huonekaluja.


Joukkoon mahtuu myös kierrätysmateriaalista valmistettuja teoksia.
Esimerkiksi käytetyistä, kuivatuista kahvinsuodatuspusseista on saatu näyttäviä kokonaisuuksia.

Tiffanytyö- ja lasinsulatuskurssien kävijät ovat tuoneet upeita lasitöitään, jotka pääsevät parhaiten oikeuksiinsa auringonvalon paistaessa lasin läpi.


Seinillä on kuvataidekurssilaisten maalauksia ja piirroksia. Yhdellä seinällä on myös Wellamo-opiston LogoArt- eli terapeuttisen/voimaannuttavan kuvataiteen kurssilaisten vahvan oranssinkeltaisia töitä.


Vahvan vaikutuksen tekevät myös kookkaat sahalla puusta veistetyt karhut.


Kaiken kaikkiaan näyttelyn katsoja huomaa, kuinka monipuolisesti Wellamo-opiston opiskelijat ovat taitojaan käyttäneet.