keskiviikko 15. marraskuuta 2017

PADASJOEN TAIDEYHDISTYKSEN JÄSENTEN YHTEISNÄYTTELY JA JOULUPUOTI

Galleria Pikantissa on avautunut 13.11. Padasjoen taideyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, joka kestää aina 4.1.2018 asti. Näyttelyyn ovat tuoneet töitään 15 yhdistyksen jäsentaä eli Reinhard Boeck, Matti Hokka, Melissa Holm, Mervi Holm, Petri Holm, Kikka Kainu-Lehto, SirkkaKerttula, Laila Paarvio, Paula Mertsalmi, Marketta Mäntynen, Eeva Salmensuu, Anja Santalahti, Sirpa Särkiö, Antero Taipale ja Sirpa Venäläinen.

Ensimmäistä kertaa Pikantin yhteisnäyttelyyn osallistuu nyt Sirpa Venäläinen öljyvärimaalauksellaan.
Sirpa Venäläinen, Auringonlasku, öljy
Suurin osa tauluista akryyli- ja öljyvärimaalauksia. Lisäksi on tussitöitä, lyijykynäpiirroksia ja sekatekniikkaa. Löytyypä seinältä myös kookas ryijy.
Melissa Holm, Háldi, vesiväri, tussi, lyijykynä​
 Taulujen aiheena on maisema, kasvit, eläimet ja ihmiset. Joidenkin taulujen aiheet ovat abstrakteja. Joissakin tauluissa on vahvat värit ja selkeät siveltimenvedot. 
Reinhard Boeck, Sirkka, kiinalainen tussi
Joidenkin töiden kädenjälki puolestaan on tarkkaa ja äärimmäisen yksityiskohtaista, jopa fotorealistista.
Kaiken kaikkiaan taulut ovat mielenkiintoista katseltavaa. Parhaimmillaan ne voivat inspiroida ihmisiä harrastamaan taidetta.
Matti Hokka, Joutsenperhe, öljy
Pikantin joulupuodista löytyy taideyhdistyksen jäsenten valmistamia käsitöitä lahjapakettiin käärittäväksi. Esillä on esimerkiksi kortteja, mattoja, huiveja, myssyjä, lapasia, villasukkia, mehiläisvahakynttilöitä.

Pikantissa voi aina istahtaa myös kahvikupin ja kotileivonnaisten ääreen.
Osallistumme yrittäjien joulunavauspäivään la 2.12. Pikantissa on silloin arpajaiset.


Tarjoamme silloin myös kuumaa glögiä.
Ensi vuonna loppiaisen jälkeen Marketta Mäntynen pitää ”Kuvia ympäristötaiteesta” -valokuvanäyttelyn.