maanantai 2. syyskuuta 2019

”POHJOINEN JA ETELÄ” -VALOKUVANÄYTTELY 2.9.-4.10.2019


Galleria Pikantin syyskuun taiteilijat ovat helsinkiläinen Hanna Mäntynen ja espoolainen Ella Kaidesoja, jotka ovat serkuksia. Molemmilla valokuvataiteilijoilla on oma toiminimi.

Kuvassa: Hanna Mäntynen ja Ella Kaidesoja

Hanna Mäntynen 
on 25-vuotias valokuvaaja. Tällä hetkellä hän opiskelee täysipäiväisesti, ja tarkoituksena on valmistua loppuvuodesta 2020. Opiskelujen ohella hän käy töissä sekä valokuvaa.

Hanna Mäntynen, Esittäytyjä

- Valokuvaan pääasiassa eläimiä, lähimpänä sydäntäni ovat koirat ja hevoset.

Hanna Mäntynen, 01200

Niiden lisäksi olen kuvannut paljon luontoa, josta idea tälle näyttelylle lähtikin. Voisin viettää tuntikausia metsässä kameran kanssa luontoa tutkien. Lempikohteitani ovat mielenkiintoiset maisemat sekä kauniit kukat, joista molempia olen valinnut osaksi näyttelyä. Kaikki kuvani näyttelyssä on otettu joko Helsingissä tai Vantaalla. Aina ei uskoisi, kuinka upeita paikkoja kotikulmilta löytyy!, toteaa Hanna Mäntynen.

Hanna Mäntynen, Omenatarha


Keväällä ylioppilaaksi valmistunut 19-vuotias Ella Kaidesoja valmistuu valokuvaajaksi jouluna 2019. Hän on harrastanut valokuvausta pienestä pitäen ja tanssia jo 16 vuotta.

Tärähtäneestä talosta kohti unelmia

- Olin ehkä 6-vuotias, kun napsaisin äitini ikivanhalla digikameralla kuvat talosta. Kuvassa talo oli täysin tärähtänyt ja vino – teknisesti huono kuva siis. Kuitenkin kuvassa oli jotain, joka on jäänyt mieleeni tähän päivään asti. Kuva oli huono, vai oliko sittenkään. Siitä välittyi tunne ja se jäi mielen moneksi vuodeksi.

Valokuvaamisen salat alkoivat kiinnostaa enemmän, kun olin noin 14-vuotias. Tällöin otin kuvan tanssijasta, joka on jäänyt monen mieleen. Kuvasta ei tunnista tanssijaa lainkaan, mutta sitä katsoo aina vain uudestaan ja uudestaan – se välittää tarinan.

Ella Kaidesoja, Aamu

Sitä katsoo aina vain uudestaan ja uudestaan – se välittää tarinan.”

Tällä hetkellä kuvaan eniten tanssi- ja outdoor-kuvia. Eniten minua inspiroi tilanteet, jotka ovat hetkessä ohi sekä tilanteet, joissa jo kuvaushetkellä välittyy tunne, joka tulee näkymään myös kuvassa. Tanssikuvaukseni parissa olen päässyt näkemään ja tekemään taidetta. Pelkät onnistuneet hyppykuvat eivät välttämättä aina kelpaa itselleni. Vaadin itseltäni kuvia, jotka voin esitellä taiteena.

Luonteeltani olen varsin utelias ja intohimoinen. Teen asiat niin monta kertaa uudestaan, kunnes ne onnistuu. Haluan antaa itsestäni niin paljon kuin lähtee. Luovutan harvoin. En tyydy siihen, mikä jollekin toiselle on hyvä, vaan haluan kehittää itseäni jatkuvasti ja etsiä uusia tapoja tehdä ja ilmaista itseäni.

Ella Kaidesoja, Riekko

Vaadin itseltäni kuvia, jotka voin esitellä taiteena.”

Lyhyen, mutta tapahtumarikkaan elämäni aikana olen tähän päivään mennessä päässyt tekemään ja näkemään asioita, joita en olisi koskaan kuvitellut tekeväni. Olen päässyt toteuttamaan itseäni ja vaikuttamaan tekemisilläni muihin ihmisiin. Olen päässyt toteuttamaan unelmiani, joita en olisi uskonut koskaan toteuttavani.

Monesti on tullut vastaan tilanteita, joissa joku toinen on ollut eri mieltä kanssani esimerkiksi työni onnistumisesta. Ennen en ole osannut täysin seistä omien ajatusteni tai teoksieni takana, tykkäsivät muut niistä tai ei.

Ella Kaidesoja, Valo, Joulupukin mökki ja Rauha

Valokuvaamisellani pyrin siihen, että kuvat välittävät katsojalleen jonkin tunteen ja tarinan. Tarinan, jonka muistaa kuvan avulla vielä pitkään. Tarinan, joka koskettaa, kuvailee Ella Kaidesoja.